keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Sovellustuotteistajan taival Vol. 2

Puoli vuotta sitten astuin sovellustuotteistuksen kiehtovan maailmaan Centeron dynaamiseen porukkaan. Lähtökohtana olivat kysymykset: "Mikä MSI-paketti oikein on, mitä se sisältää ja miten se toimii?". Näihin kysymyksiin lähdettiin etsimään vastauksia työtovereiden kultaakin arvokkaammalla opastuksella. Tiedon tankkaus alkoi teoriasta ja siirtyi hiljalleen käytännön harjoituksiin. Käytännössä opetteleminen piti aloittaa Windows Installerin perusteista aina AdminStudio -ohjelmiston eri osiin. Vahva tausta Windows-ympäristössä toimimisesta, asennuksista ja asetusmäärityksistä auttoivat ehdottomasti tukemaan oppimista.

Uuden tiedon jano oli kova, joten tuloksiakin sai aikaan melko nopeasti. Alkulaukauksesta on tultu puolen vuoden mittainen matka, joka on ollut intensiivisin oppimisjakso elämäni aikana. Paljon on saanut tietoa absorboitua kuulaan, en olisi uskonut oppivani näin paljoa tässä ajassa. Lisäsuolan tähän jaksoon on tuonut vielä varsinainen koulunkäynti töiden päälle. Motivaatiota opiskeluun on välillä saanut hakea, mutta tällä viikolla koulu kuitenkin loppuu. 31.5. takataskua täydentää tietokoneasentajan, tietojärjestelmäasiantuntijan paperit. Uuden oppiminen ei luonnollisesti lopu kuitenkaan tähän, vaan eteenpäin mennään täyttä höyryä.

Tuotteistuksia on nyt takana useita kymmeniä. Mukaan on mahtunut niin helppoja, keskivaikeita kuin vaikeitakin tuotteistuksia. Välillä on saanut raapia päätään kunnolla, kokeilla kepillä jäätä ja oppia siitä kaikesta. Mitään ylitsepääsemätöntä ei ole kuitenkaan vastaan tullut ja apua on ollut aina selän takana saatavilla. Haastetta on siis ainakin ollut sopivasti. Tuotteistuksien ohella minulla on ollut muitakin hommia hoidettavana, jotka ovat tuoneet progressiivisuutta työpäiviin. Vaihtelua ovat tuoneet myös muutamat tapahtumat, joissa on saanut olla läsnä. Maaliskuussa vietettiin talviriehaa ja yhdistettyä Centeron 5-vuotissynttäriä koko porukan voimin Jyväskylässä. Samaisessa kuussa järjestettiin myös Helsingin messukeskuksessa Microsoft TechDays 2012 -tapahtuma, joka tarjosi laajasti mieleenkintoisia alan luentoja.

Paljon on kerennyt tapahtua puolessa vuodessa ja muutoksen tuulia on myös Centerolla. Juuri tulivat ulos Centeron uudet mahtavat kotisivut ja Kuopion toimipiste muuttaa tämän viikon loppupuolella. Jätämme Microkadun tilat taaksemme ja siirrymme keskustan ytimeen Kuninkaankadulle. Uusien tilojen myötä menevät kaikki toimistokalusteetkin uusiksi. Toimistolle on tulossa myös virikkeitä, kuten pelikonsoleita, joita tällä hetkellä tilossamme ei ole. Toivottavasti selviämme kolmeen pekkaan kasaus -ja muuttourakasta, suotavaa olisi myös että kalusteet pysyvät koossa tulevaisuudessakin. Muuttomotivaattorina toimii kuitenkin perjantai-iltana järjestettävät Kuopion poppoon grillikekkerit. Näillä eväillä pusketaan kesää ja häämöttäviä lomia kohti.

Aurinkoista kesää kaikille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti