Sovellusjakelun ABC

Nykyään puhutaan vaikka mistä pilvistä ja tableteista, sekä siitä miten nämä muuttavat IT kenttää. Tottahan tuo onkin, työpaikkani viestintäpalvelut ja työasemanhallintajärjestelmät siirtyivät äskettäin pilveen. Koti PC alkaa pölyttyä sillä suurin osa surffailustani tapahtuu lehtiö-PC:llä (<- Samsungin suomennos tabletista:)). Kaikenhuipuksi olen tästä kaikesta tyytyväinen. Aamusella housujani ei polta puhiseva ”akkuni on vähissä” tiiliskivi, vaan kevyt lehtiö-PC näyttää minulle uusimmat uutiset. Työkoneeni saa päivitykset ja ympäristössä jaellut sovellukset, olin missä päin internetiä tahansa. Konttorilla käynti ylläpidollisista syistä ei ole enää tarpeen. Yksi asia on kuitenkin niin kuin ennenkin: laitteisiin pitää asentaa edelleen sovelluksia. Tablettien ja älypuhelinten myötä on tullut sovelluskehittäjille uusi haaste: pitää miettiä miten tämän sovelluksen voisi tarjota myös selainpohjaisena ja sitten vielä erillisenä IOS ja Android versiona. Osa ei yksinkertaisesti taivu näille alustoille, tällöin IT osastot luovat citrixillä tai jollakin vastaavalla oman pilvensä, josta sitten suoritetaan perinteisiä työpöytäsovelluksia näille uusille päätelaitteille.

Unohdetaan natiivit selain ja tabletti sovellukset. Pureudutaan Windows-työpöytä sovelluksien jakeluun nykypäivän tekniikoilla. Ennen sovellusten jakelua tekniikalla kuin tekniikalla pitää sovelluksien toimivuus testata ja muokata asetukset halutuiksi. Toisin sanoen sovellukset pitää tuotteistaa. Tietenkin voidaan säästää muutama euro ja vaan laittaa sovellus jakeluun. Hyvällä onnella asennus onnistuu ilman kummempia sähläämisiä ja ei rikota aiemmin asennettuja sovelluksia. Sitten lähetetään työntekijöille postia ”näin aktivoitte sovelluksen ja lisäksi väännätte vivut näin, niin voitte tehdä työtänne”. Tuskin tämä ratkaisu aiheuttaa yhtäkään käyttäjävirheestä johtuvaa ongelmatilannetta (eihän?). Tuotteistamatta jättäminen tarkoittaa myös että ohjelman poistoa ja päivittämistä mietitään vasta kun se on ajankohtaista. Kuulostaako tutulta: ”Ei tätä voi tehdä kun meillä on 1000 asennusta kentällä joissa ei otettu tätä huomioon”. Toisin sanoen säästetään aikaa ja vaivaa pyörittämällä askelkuviot valmiiksi eli tuotteistamalla sovellukset.

Sovellus kuntoon jakelua varten

Miten sovelluksia sitten tuotteistetaan? Tuotteistaminen sisältää erinäisiä vaiheita testaamista ja asennuksen määrittelyä. Käytännössä sovellus laitetaan kulkeutumaan halutussa tilassa päätelaitteelle. Oleellinen asia hommassa on valita tapa/tekniikka jolla tuotteistettu sovellus laitetaan nättiin pakettiin jakelua varten. Nykypäivänä sovellustentuotteistaminen jaetaan kahteen pääryhmään:

• Perinteiset sovellukset.
  • Sovellus asennettaan laitteeseen käyttäen asennustekniikkaa. MSI teknologia on vallannut perinteisen sovelluskentän ja tällä hetkellä ainoa järkevä tapa toteuttaa perinteisten sovellustenasennus ja tuotteistaminen.
• Virtualisoidut sovellukset.
  • Sovellukset ovat samoja kuin perinteiset, mutta niiden ympärille luodaan virtuaalinen ympäristö, jossa sovelluksella on esimerkiksi oma rekisteri ja asetustiedostonsa. Valikoima sovellusvirtualisoinnissa on vielä laaja, suosituimmat teknologiat ovat App-V, XenApp, SWV ja ThinApp.

Nyt sovellustuotteistaminen on hansikkaassa, toisin sanoen eväät onnistuneeseen sovellusjakeluun olemassa.

Jakelu

Olemme valmiita siirtymään eri tapoihin jaella sovelluksia. Sovellusten jakelukin voidaan jakaa kahteen päähaaraan.

• Päätelaitejakelu
  • Sovellukset viedään päätelaitteelle ja asennetaan perinteisesti tai suoritetaan virtuaalisena.
• Esitysjakelu
  • Sovellus suoritetaan keskuskoneella ja päätelaitteelle näytetään kokonainen työpöytä tai sitten vain ohjelmanikkuna.

Päätelaitejakelu

Päätelaitteelle jakelu on yksittäisestä asennuksesta aina monimutkaiseen tuhansien koneiden keskitettyyn jakeluun. Yhdistävänä tekijänä eri teknologioiden välillä voi pitää että sovellus käyttää päätelaitteen resursseja.
 Eniten käytetty tapa suorittaa päätelaitejakelua on jakelujärjestelmät (SCCM, Altiris, yms), jotka tavalla tai toisella käskyttävät päätelaitetta ja suorittavat sovelluksen asennuksen. Oikein tuotteistettu sovellus tekee tässä tapauksessa automatisoidusti sen mitä me kaikki teemme koti PC:llä ja valitettavasti myös joissakin työympäristöissä manuaalisesti.
 Toinen tapa jota käytetään (varsinkin sovellusvirtualisoinnissa) on striimaaminen. Tällöin sovellusta ei runtata joka paikkaan, vaan jakelu tapahtuu tarpeen mukaan. Käyttäjät saavat työpöydälleen pikakuvakkeen taikka valitsevat portaalista itselleen sovelluksen, jonka jälkeen sovellus käynnistetään. Käyttäjä tekee siis valinnan tarpeestaan, jonka jälkeen sovellus tuodaan päätelaitteelle niiltä osin jota sitä tarvitaan. Striimaaminen soveltuu erityisesti käyttäjäkohtaiseen jakeluun.
 Kolmas tapa on tuoda päätelaitteella virtuaalikone jonka sovelluksia voidaan käyttää. Tekniikan tarkoitus on lähinnä taklata tilannetta kun sovellus ei toimi käytössä olevalla alustalla. Monipuolisin tällaisista tuotteista on MED-V. Windows 7 lisenssin omistajilla on oikeus käyttää XP Mode ohjelmaa, joka mahdollistaa virtuaalikoneen ohjelmien tuonnin loppukäyttäjän työpöydälle samoin kuin MED-V:ssä. XP mode ei kuitenkaan sisällä keskitettyä hallintaa, kuitenkin XP modea voi muokata ja jaella millä tahansa jakelujärjestelmällä.

Esitysjakelu

Esitysjakelussa sovellus asennetaan keskuskoneelle johon käyttäjät ottavat sitten yhteyttä eri tekniikoilla (RDS, Citrix). Etuna on että päätelaitteen resursseja ei käytetä sovelluksen suorittamiseen, eikä alustan tarvitse olla Windows. Haasteena on kuinka ohjelma ja päätelaite toimivat yhteen, lisäksi aktiivinen yhteys palveluun on pakollinen. Miksi tällaista tekniikkaa halutaan sitten käyttää kun käyttäjäkokemuksessa joudutaan tekemään kompromisseja?

• Tieto pysyy keskuskoneella. Päätelaitteelta välitetään näppäimistön ja hiiren painallukset, päätelaitteelle lähetetään kuva mitä keskuskoneella tapahtuu.
• Etäkäyttö: Esitysjakelu tuotteissa on kehittyneet tekniikat palveluun yhdistämiseen ulkoverkosta. Esimerkiksi sovellus X käyttää tietokantapalvelin Y:tä. Sovellus X:ää pitää pystyä käyttämään mistä vaan. Yhteyden salliminen tietokantapalvelimeen ei kuulosta hirveän hyvälle.
• Sovelluksia pitää pystyä suorittamaan vaihtoehtoisilla alustoilla (Mac, android, linux, yms)

Esitysjakelussa sovelluksia ei asenneta monesti usealle laitteelle, silti tuotteistaminen tässäkin on hyvin tärkeää.

• Resurssien hyödyntäminen. Tuotteistamalla varmistetaan että sovellukset toimivat ristiriidoitta keskuskoneella -> yhdellä koneella voidaan suorittaa useita sovelluksia -> ei hukkaan heitettyä tehoa.
• VDI ratkaisuissa luodaan uusia työasemia dynaamisesti, tuotteistetut sovellukset nopeuttavat huomattavasti uuden VDI koneen luontia. Luonnollisesti myös uuden keskuskoneen käyttöönotto on huomattavasti nopeampaa tuotteistetuilla sovelluksilla.
• Tuotteistetun sovelluksen asennus, päivitys ja poisto on valmiiksi testattu ja mietitty -> keskuskoneeseen tehtävät muutokset eivät siis tällöin ole hyppy tuntemattomaan.

Vinkkinä esitysjakeluun liittyen: RDS callit sisältävät oikeuden käyttää App-V:ta RDS palvelimilla. Tällöin sovellustenvirtualisointi ei vaadi lisähankintoja kun perinteinen RDS ympäristö on jo olemassa.  

Yhteenveto

Pintaraapaisu sovellustenjakelusta nykypäivän tekniikoilla on melko lailla kasassa. Kuten tuli huomattua jokaisella tekniikalla on vahvuutensa ja tarkoituksensa. Varmasti eriäviä mielipiteitä suuntaan tai toiseen löytyy. Mikäli sinulla on näkemystä suuntaan tai toiseen olisi mukava kuulla siitä. Muutenkin keskustelu eri jakelutekniikoista kokonaisuutena olisi tervetullutta. Nykyään jokainen tuntuu liputtavan tietyn ratkaisun puolesta, joka ratkaisee kaikki ongelmat.

Tuotteistuksen syövereihin

Transformit tutuiksi

Viimeisen parin kuukauden aikana olen tutustunut InstallShieldiin, ohjelmaan jolla luodaan/muokataan asennustiedostoja, huomattavasti syväluotaavammin. Luentojen ja harjoitusten siivittämänä olen oppinut käyttämään paremmin hyödyksi komponentteja ja custom actioneja transform-tiedostoja luodessa. Transform-tiedostoihin siis tehdään haluttuja muokkauksia ilman, että asennusmediaan (MSI-tiedostoon) kajotaan suoraan. Transformit otetaan vain mukaan asennuskomentoon, jolloin saadaan aikaan halutut muutokset. Exe-tiedostoihin ei transformeja voi käyttää, eikä niitä voi hyödyntää jälkikäteen jo olemassa oleviin asennuksiin.

Komponentit muodostavat käytännössä MSI-paketin tiedostosisällön, kuten koneelle asennettavat tiedostot. Niillä voidaan myös tehdä esim. rekisterimuutoksia, hallinoida palveluita tai pikakuvakkeita. Komponenttien käyttö on erittäin olennaista paketoijan kannalta, koska niiden käytössä ei ole juurikaan rajoituksia ja niitä on helppo lisätä/poistaa. Tarkkana täytyy olla eritoten bittisyyden ja sijainnin kanssa mihin komponentti luodaan, jotta halutut muutokset tulevat voimaan. Myös nimeämiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Muutoksia myöhemmin tehdessä komponentti löytyy helpommin, kun nimi on tiedossa, jossain ohjelmissa kun komponentteja voi olla jopa useita satoja.

Custom actioneilla voidaan suorittaa toimintoja, joita Windows Installer ei tue. Tällaisia toimintoja ovat esim. exe- tai VBScript-tiedostojen suorittaminen asennuksen yhteydessä, komentokehotekäskyt ja ominaisuusmuutokset. Custom actionien ajojärjestystä voidaan myös muokata InstallShieldilla. Joissain tapauksissa custom action saattaakin jyrätä yli itse tehtyjä komponenttimuutoksia. Tällöin tulee selvittää mikä custom action sen tekee ja muuttaa ajojärjestystä niin, että haluttu komponentti saadaan toimimaan. Itse olen tehnyt muutamia custom actioneja, joissa olen ajanut komentokehotekäskyjä ja muutanut ajojärjestystä.

Kehitystä ilmassa

Tuotteistusmäärät ovat kasvaneet entisestään. Uutena asiana olen päässyt antamaan panostani "vakiosovelluslistan" parissa. Listalta löytyy mm. Internet-selaimia, plugineita ja PDF-työkaluja. Olen ollut mukana myös testaamassa tuotteistukseen tulevia asennusmedioita- ja ohjeita. Esitarkastus onkin tärkeä prosessi käydä läpi ennen tuotteistusta. ettei puutteellisia ohjeita ja rikkinäisiä medioita pääse kentälle. Sovellusten kanssa painimisen lisäksi olen tuotteistanut esivaatimussovelluksia, kuten Microsoft XML Parseria, .NET Frameworkia ja Visual C++:aa. 

Kehittyminen tuotteistamisessa on ollut erittäin nousujohdanteista. Tuttujen sovellusten tuotteistusprosessit alkavat mennä rutiinilla läpi. Entuudestaan tuntemattomien sovellusten tuotteistuksiakin katsoo täysin eri silmin, kuin pari kuukautta sitten. Paljon on edistystä siis tapahtunut, mutta vielä enemmän on uutta edessä. Eikä näissä hommissa rajaa uuden oppimiselle olekaan. Toimintatapoja ja -menetelmiä on useita, eikä ole olemassa yhtä muottia, jota käyttää kaikkiin sovelluksiin.


Työnteon harmonisessa ytimessä

Sopeutuminen uuteen työpaikkaan on tapahtunut kuin itsestään. Työkavereiden kanssa tulee hyvin juttuun, eikä työilmapiirissä ole moittimista. Itseään ei ole tarvinnut tuntea ulkopuoliseksi missään vaiheessa. Erittäin positiivisina yllätyksinä ovat tulleet yleinen joustavuus asioissa, etätyöskentelymahdollisuus sekä työpaikan järjestämä yhteisliikunta pari kertaa viikossa. Tuloillaan on piakkoin järjestettävä koko Centeron porukan yhteinen talvitapahtuma. Ohjelmassa mm. curlingia, kylpylässä käyntiä/saunomista ja ruokailua. Varmasti virkistävä ja mieleenpainuva tapahtuma siis luvassa.

Harjoitukset jatkuvat entiseen tapaan ja katson innolla tulevaisuuteen. Mitä kaikkea uutta ja jännää seuraava kuukausi tuokaan tullessaan, siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Sovellustuotteistajan taival

Esirippu putoaa

Henri Markkanen, -89, järjestelmäasiantuntija Centero Oy:llä. Koulutustaustalta löytyy ylioppilastutkinto, tietojenkäsittelyn perustutkinto sekä tietojärjestelmäasiantuntijan koulutus (josta valmistuminen 05/2012). Työkokemustakin löytyy: ennen nykyistä työpaikkaani olin puolen vuoden ajan Siilinjärven kunnalla järjestelmätukihenkilönä tehden Windows-työasemien kokonaisvaltaisia asennuksia. Ennen Siilinjärveä taas olin noin kolmen vuoden ajan opiskelujen ohella Itä-Suomen yliopiston Oppimiskeskuksella ATK-neuvojana, hyvin sekalaisten alaan liittyvien työtehtävien parissa. Yliopistolla työkaverinani oli Aku Suonpää, joka toimi aikanaan innostajana lähtemään tietojärjestelmäasiantuntijan koulutukseen ja sitä kautta kehittämään taitojani. Lisäkoulutukseen hakeutuminen olikin yksi elämäni parhaita päätöksiä, koska olen saanut sieltä paljon valmiuksia sekä pohjatietoa toimia työssäni, niin nykyisessä kuin aiemmissakin. Kelataanpa hieman taaksepäin. Järjestelmäasiantuntija Centero Oy:llä. Kuinka tänne on päädytty ja mitä teen käytännössä?

Päädyin Centero Oy:lle täysin sattumanvaraisesti Siilinjärven töiden tullessa päätökseen viime vuoden loppupuolella. Alan työpaikkoja ei ollut juurikaan julkisesti tarjolla, joten päätin käydä läpi kontaktejani, jos vain mahdollisesti jotain olisi tarjolla. Mieleeni tulikin melko äkkiä vanha kollegani Aku Suonpää, jonka tiesin siirtyneen töihin yksityissektorille. Laitoin viestiä Akulle ja ennen pitkää olin jo työhaastattelussa Centeron toimitiloissa Kuopion Tehcnopoliksella. Haastattelijana toimi nykyinen esimieheni Tero Laukkanen. Työ johon olin tullut haastatteluun koski sovelluspaketointia. Tuo ala oli minulle entuudestaan tuiki tuntematon, mutta työ kuulosti haasteelliselta ja mielenkiintoiselta. Työn aloittaminen edellyttäisi käytännössä oppipojan roolissa olemista noin puolen vuoden ajan. Lähdin haastattelusta hyvin odottavin mielin kotiin. Juuri kotiin ehdittyäni puhelin soi, soittajana oli Tero. Minulle tarjottiin diiliä, josta kieltäytyminen olisi näin jälkikäteen katsottuna ollut erittäin suuri virhe. Päätin ottaa hypyn tuntemattomaan ja en ole katunut sitä päätöstä hetkeäkään. Parin päivän sisällä nimet olivat paperissa ja aloitin työt Centero Oy:n palveluksessa 1.12.2011.


AdminStudio, häh? 

Ensimmäisenä työpäivänä minut varustettiin asianmukaisilla työvälineillä: tehokkaalla työläppärillä ja -puhelimella. Lisäksi sain käteen sovelluspaketoijan raamatun, jonka kannessa komeili teksti "Repackaging and Application Migration Usind AdminStudio". Kirja oli tuhti paketti täyttä asiaa sovelluspaketoinnista. Ehdin ajatella hiljaa mielessäni, että mihin sitä onkaan tullut lupauduttua, mutta hieman manuaaliin tutustumalla sisältö ei näyttänytkään odotettua pahemmalta. Siitä alkoikin pitkäjänteinen ja ahnas tiedon absorbointi.

Ensi töikseni sain tutustua Windows Installerin perusteisiin sekä aloittaa AdminStudio -ohjelmiston eri työkalujen läpikäynnin. Ensimmäisen viikon aikana tuli todella paljon uutta informaatiota, jonka sisäistäminen ei alkuun ollut helppoa. Perusteita käytiin läpi vauhdilla, joten itseopiskelulle jäi paljon tilaa. Repackagerointi, transform-tiedostojen luominen ja ylipäätään kaikki MSI-paketteihin liittyvä toiminta oli entuudestaan minulle täysin tuntematonta alaa. Pikkuhiljaa manuaalia pläräämällä, käytännön harjoitusten sekä luentojen siivittämänä hommat alkoivat kuitenkin aueta. Erilaisten pienten sovellusten (esim. VLC Playerin) aukirepimisellä, pikkumuutoksia tekemällä ja niitä seuraamalla oppi kyllä yllättävän paljon melko lyhyessä ajassa. Uudelleenpaketoinnissakin on niin monta asiaa, jota tulee ottaa huomioon myöhempää käsittelyä varten. Rekisterinputsaus itsessään on jo hyvin pikkutarkkaa hommaa, jonka möhliminen voi johtaa fataaleihin seurauksiin mm. sovellusta poistettaessa. Onneksi virtuaaliympäristössä, jossa työtä tehdään, koneet eivät kuitenkaan hajoa.

Nyt työtä on takana lähes 2 kuukautta ja onnistuneita sovellustuotteistuksia kymmenkunta kappaletta. Voin sanoa kehittyneeni huimasti ottaen huomioon lähtökohdan, joka oli totaalinen nolla. Mitä kaikkea olen saanut aikaan, miten siihen on pystytty ja mitä se on vaatinut? Siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Opetustilat tehokkaampaan käyttöön virtualisoimalla

Yritykset tekevät suuria panostuksia varmistaakseen että heidän toiminnalleen kriittiset IT-järjestelmät toimivat tilanteessa kuin tilanteessa. Tämähän on hyvin ymmärrettävää, jos työkalut eivät pelaa niin hommat eivät etene. Yleisin työkalu toimistossa on se henkilökohtainen työasema. Organisaatioissa on jo rakennettu järkevä ketju, kuinka toimitaan, kun käyttäjä saa uuden koneen, tai olemassa oleva menee epäkuntoon yms.. Työaseman asennukset sujuvat ongelmitta, jokaisen käyttäjän tarvitsemat sovellukset toimitetaan menetelmällä tai toisella käyttäjän henkilökohtaiseen työasemaan. Silloin tällöin toimistotyöläinen joutuu karmaisevaan tilanteeseen, eli kirjautumaan työkaverin koneelle. Okei verkkolevyt tulevat käyttöön kätevästi. Sitten lyödään tulille selain. Sivuhistoriaa ei ole eikä edes suosikkeja. Miten käyttäjäpoloinen nyt löytää sen kriittisen matkalaskupalvelun netin syövereistä? No ei se niin paha juttu ole mutta suosikki flash-pelin osoite on myös hukassa. Iltalehden luettuaan käyttäjä miettii työntekoa. No eihän Ismo ole samasta yksiköstä kuin työkaveri, joten työhön tarvittavia sovelluksia ei koneeseen ole asennettu. Soitto helpdeskiin. Tukihenkilö itkee takaisin, ettei ihan päivän takia kiinnostaisi asentaa viittä ohjelmaa Ismon koneelle. Kaiken kukkuraksi asennusoperaatio veisi kaikesta hienosta automatisoinnista huolimatta parisen tuntia. Tämmöiset tilanteethan on nyt jossain määrin siedettäviä kun työkoneen unohtaa kotiin maksimissaan kerran vuodessa.

Mutta mitenkä sitten koulumaailmassa…? Opetus siirtyy kokoajan enemmän ja enemmän tietokonevetoiseksi, eli tietokone on opetuksen ja oppimisen edellytys. Opetustilat alkavat olla käytännössä mikroluokkia.Päivä aloitetaan kirjautumalla koneelle, jonka jälkeen alkaa opetus. Toimistotyöntekijälle harvoin eteen sattuva karmaiseva tilanne on arkipäivää opiskelijalle ja opettajalle.

Mikroluokkien käyttömukavuus vaatii käyttäjäkokemuksen päätelaitekeskeisyyden vähentämistä. Kyse ei tosin vain ole mukavuudesta, vaan opetustilojen joustavuudesta ja kustannuksista. Isossa oppilaitoksessa on useita kymmeniä mikroluokkia. Ovatko kaikki tilat varmasti tehokkaassa käytössä, vai onko luokkia joissa on erikoisohjelmia, joita ei voida asentaa muualle lisenssi- tai teknisistä syistä? Pahimmillaan erikoisluokissa ei voida järjestää muuta kuin yhtä opetusta (, eikä kyseistä opetusta voida järjestää muualla). Kärjistettynä luokallinen koneita palvelee yhtä kurssia, mikä ei ole kustannustehokasta. Yllättäen tila saattaa olla myös poissa käytöstä tai työasemat rikki. Tällöin ainoa ratkaisu on perua koulutus, koska toiseen luokkaan tarvittavaa ohjelmaa tai ohjelmia ei voida tarpeeksi nopeasti asentaa.

Näitä ongelmia ratkaisemaan markkinoidaan työasemavirtualisointia (VDI). Ongelmana kyseisessä teknologiassa on se että loppukäyttäjäkokemus ei (vielä) ole täydellinen ja kustannukset ovat hyvin korkeat tekniikan käytössä. Haluan huomauttaa, että odotan, milloin saan työpaikan työpöydän pilvestä ja käytellä sitä vaikka sitten koti tabletilla. En siis vastusta VDI:tä. Noukitaan ennemmin VDI:stä se, mikä on kypsää, ja jätetään loput kypsymään.

Käyttäjävirtualisointi

Tämä ei ole Windows-ympäristössä mikään uusi juttu, vaan kysehän on vanhasta kunnon kelluvasta profiilista. Ideana on tallentaa käyttäjän henkilökohtaiset asetukset palvelimen levylle paikallisen sijaan. Tiedot ovat sitten käytössä millä tahansa ympäristön koneella. Wordin työkalut pysyvät joka koneella käyttäjän haluamassa järjestyksessä yms..

Kaikilla vanhoilla ketuilla on varmasti huonoja kokemuksia kelluvista profiileista. Älyttömät kirjautumisajat ja profiilin sekoamiset ovat varmasti se, mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Usein paperilla loistavalta näyttänyt idea todettiinkin tuotannossa painajaiseksi.

Windows 7 ja 2008 R2 on tuonut näihin ongelmiin ratkaisuja. Esimerkiksi Windows 7 lataa muutoksia palvelimelle kesken käytön eikä pelkästään uloskirjautumisessa. Tämä oli aina raastavaa kun oli kiire, mutta joutui odottamaan uloskirjautumista. Kansio-ohjaussäännöt mahdollistavat ettei kaikkea profiilista tarvitse kelluttaa. Isoimmat kansiot kuten documents ohjataan suoraan jollekin palvelimen levylle, jolloin sitä ei tarvitse ladata kirjautumisessa tai lähettää palvelimelle uloskirjautumisessa.

Sovellusvirtualisointi

Sovellusvirtualisoinnin idea on erottaa sovellus käyttöjärjestelmästä joka mahdollistaa on demand tyyppisen jakelun. Karkeasti kuvattuna käyttäjä kirjautuu työasemalle, jolloin jakelujärjestelmä tarjoaa käyttäjälle hänelle osoitetut sovellukset. Käyttäjä päättää käyttää sovellusta jonka jälkeen sovellus tuodaan työasemalle. Sovelluksen suorittamiseen käytetään työaseman resursseja, joten massiivista palvelininfraa ei tarvita toteutukseen kuten terminal server tai VDI-ratkaisuissa.

Sovelluksen käynnistämisen yhteydessä tehdään kysely palveluun, näin voidaan seurata yhtäaikaisia käyttäjiä. Tämä mahdollistaa kelluvan lisenssihallinnan, eli 100 käyttäjää näkee sovelluksen, mutta vain 20 käyttäjää voi käyttää sitä kerralla. Tietenkin sovelluksen toimittajalta kannattaa kysyä, hyväksyykö sen lisensointipolitiikka kyseisen ratkaisun.

Sovelluksen jakelu tehdään siis koneiden sijaan käyttäjille tai käyttäjäryhmille. Näin ollen sovellusta voidaan käyttää opetustilasta riippumatta.

Tällaista palvelua tuottavia järjestelmiä on useita kuten Microsoftin App-V Management server ja Symantec workspace streaming.

Loppukanootti

Käyttäjä- ja sovellusvirtualisoinnilla voidaan suhteellisen pienillä panostuksilla lisätä opetustilojen ketteryyttä ja palvelutasoa.

Sovellusvirtualisoinnin hyödyntämisessä hyvänä esimerkkinä toimii Sinclair Community College (http://www.sinclair.edu/). Heillä sovellusten jakelu (App-V) on integroitu opiskelijarekisteriin. Opiskelijan ilmoittauduttua kurssille tieto välittyy sovellusjakelujärjestelmään, jonka johdosta kurssin ajan hänellä on tarvittavat sovellukset käytössä. Opiskelijan ei tarvitse selvittää, missä voi käyttää kurssin erikoisohjelmia ja kaiken kukkuraksi varailla tai odottaa vuoroaan niille muutamalle työasemalle, jossa kyseinen ohjelma on. Mainittakoon että samalla käytännöllä heillä toteutetaan sovellusjakelu myös henkilökunnalle.

Pitää muistaa että sovellus- ja käyttäjävirtualisointi ovat osia joita käytetään VDI:ssä. Niinpä ajan ollessa kypsä näiden ollessa jo käytössä siirtyminen VDI:hin on huomattavasti helpompi operaatio.

Ja tämäkään ei ollut ilmainen lounas

Centerolta löytyy laajaa osaamista sovellusvirtualisoinnista aina järjestelmän toteuttamisesta sovellustuotteistamiseen saakka. Allekirjoittaneella on usean vuoden ensikäden kokemusta oppilaitosympäristöjen ylläpidosta. Toisin sanoen haasteet eivät pääse yllättämään (tai ainahan sitä voi yrittää :)).

Mikäli olet kiinnostunut lähtemään asiassa etenemään omin neuvoin tai sitten haluat tutustua teknologiaan. Silloin suosittelen Pro2IT:een App-V-kurssia (http://www.pro2it.fi//136), jossa toimin kouluttajana.

Eikä siinä vielä kaikki :). Pitää erikseen mainita Centero Guiro tuote. Ideana on selainpohjainen sovellusjakeluiden hallintatuote, joka integroituu lähestulkoon minkä tahansa sovellusjakelujärjestelmän kanssa (kuten App-V Management Server). Tuote mahdollistaa myös loppukäyttäjän itsensä tehdä itselleen sovellusjulkaisuja/-asennuksia. Toisin sanoen tehdään vakioidun ympäristön mukaisia sovellusasennuksia ilman että IT:n heppujen pitää tehdä mitään, eli itsepalvelua.

Itse olen ainakin törmännyt tilanteisiin että on sovellus jota ei kannata syystä tai toisesta asentaa kaikille, mutta usea ihminen haluaa sen. Tällöin ratkaisuja on kaksi:

1. Asennetaan sovellus 1000 käyttäjän koneelle --> 700 vihaista käyttäjää valittaa miksi tämä on asennettu.

2. Pyydetään halukkaita ilmoittamaan tarpeestaan --> helpparilla on 300 asennuspyyntöä tikettijärjestelmässä.

Guirolla halukkaat käyvät valitsemassa sovelluksen itselleen ja näin vältytään turhalta pyyntöjen/valituksien teolta…

Symantec Workspace Streamingillä sovellukset työasemiin (tai siis käyttäjille)

Aluksi pyöritelläänpä hieman nimiä kun Symantec tuntuu kutsuvan tätä ties millä nimellä. Tuote on Symantec Endpoint Virtualization Suite, mutta kaikki palikat on nimetty Symantec Workspace. Kysehän tässä on Symantecin linjasta nimetä päätelaitetuotteet Endpointiksi. Nyt kenenkään ei enää tarvitse sekoilla tämän asian kanssa, kyse on siis yhdestä ja samasta tuotteesta. Tässä blogissa on ajatuksena käsitellä streaming palvelua jolla jaellaan virtuaalisia sovelluksia, siksi otsikossa ei esiinny Endpoint sana vaan se osa tuotteesta josta alan ihan pian turinoimaan.

Ennen asiaan menoa käsitellään tuotetta yleisesti. Muitten vastaaviin tuotteisiin verrattaessa toteutus on melko pitkälti sama. Ainoana erona on se että alun perin toteutus ajateltiin hieman toisinpäin kuin muut ovat tehneet. Ideana oli että luodaan virtuaalipohja (layer) johon sitten asennetaan ihan normaalisti sovellus. Niinpä esimerkiksi Altiris DS:n uusimmassakin versiossa on optio luoda työasemalle virtuaalipohja ja asentaa sinne sovellus, lisäksi DS:n manuaali suosittelee tämän vaihtoehdon käyttöä virtuaalisovellusten jakeluun. Ajatuksena homma on siinä mielessä hieno että ei tarvitse lähteä paketoimaan sovellusta virtuaaliseksi erikseen vaan voidaan käyttää niitä samoja asennuspaketteja kuin perinteisissä asennuksissa. Tällä tavoin toimittaessa menetetään kuitenkin yksi sovellusvirtuaalisoinnin hienouksista, eli asennusprosessia ei tarvitse toteuttaa työasemalla. Niinpä Symantec on siirtynyt tekniikassa kohti sovelluksen paketointia virtuaaliseksi, jonka johdosta sovelluksen asentaminen työasemaan on verrattavissa yksittäisen tiedoston kopiointiin pisteestä A paikkaan B.

Tuossa mainitsin Altiris DS:n, eli kyseinen tuote tukee suoraan valmiiden virtuaalisovellusten jakelua, tuon virtuaalipohjan luonnin lisäksi. Jakelu perustuu clientin svscmd.exen (SVS oli tämä tuotteen nimi yhdessä välissä) komentamiseen, niinpä jokainen propellihatun omaava pystyy jakelemaan virtuaalisovelluksia millä tahansa jakelujärjestelmällä. Lisätään vielä että sovelluksen suorittavassa työasemassa on oltava client ohjelmisto, joka tällä hetkellä kantaa nimeä symantec Workspace Virtualization Agent.

Nyt sitten itse aiheeseen eli Workspace streaming toimintoon. Kyseessä on siis jakelujärjestelmä workspacen virtuaalisovelluksille joka hyödyntää aktiivihakemistoa tai jotakin muuta LDAP palvelua. Perinteiseen jakeluun nähden etuja/eroja ovat:

1. Sovellus kohdistetaan käyttäjiin tai ryhmiin.

2. Streemaus; koko ohjelmaa ei heti pusketa koneelle vaan asetusten mukaan sitä valutetaan työasemalle.

3. Lisenssihallinta; esimerkiksi yhtä aikaa sovellusta käyttävien määrää voidaan hallita.

Workspace streamingiä hallitaan selainpohjaisella hallintakonsolilla. Demoampa tässä hieman kuinka sovellusten streemaus työasemaan tapahtuu.Tarkistellaanpa aluksi millaisia jakeluasetuksia paketille voidaan määrittää:

Online only: Clientillä pitää olla yhteys streaming palveluun jotta sovellusta voidaan käyttää.

Offline Enabled: Sallitaan käyttö ilman yhteyttä palveluun. Tämän seurauksena palvelu lataa paketin kokonaisuudessa työasemaan, muutenhan käyttö offlinenä on hieman haastavaa.

Offline enabled if laptop: eli jos läppäri niin offline sallittu muuten ei.

Pre-cache

None: Mitään ei tuoda ilman käyttäjäntoimia työasemalle.

Icon: Työasemalle tuodaan sovelluksenpikakuvakkeet.

Package: paketti streemataan työasemalle valmiiksi.

File associations: lisää mahdolliset sovelluksen tiedostoliitokset työasemaan.

Katsotaanpa miten client käyttäytyy yllä olevilla asetuksilla. Työasemalla olevan clientin saa kätevästi auki tray iconeista. Koneella ei ole aiemmin käytetty virtuaalisovelluksia tästä johtuen niitä ei clientissä näy. Tässä tilanteessa käyttäjän pitää käydä “hakemassa” itselleen sovellus. Tämä tapahtuu painamalla clientin portal nappia joka avaa selaimessa streaming portaalin.

Portaalissa käyttäjä näkee hänelle sallitut sovellukset. Klikkaamalla sovellusta ohjelma streemataan työasemalle ja se käynnistyy. Tämän jälkeen sovellus pysyy työaseman muistissa ja tekee pikakuvakkeet, joten käyttäjän ei tarvitse jatkossa käynnistää sovellusta portaalin kautta.

Jos sovellus olisi julkaistu niin että pre-cache asetus olisi ollut esimerkiksi icon. Tällöin sovellusta ei olisi tarvinnut hakea portaalista vaan vastaava operaatio olisi tapahtunut klikkaamalla työasemalla olevaa Pikakuvaketta. Workspace streaming palvelussa siis määritellään sovelluksen käyttöoikeus käyttäjälle tai ryhmälle, lisäksi sovelluksen näkyvyyttä voi rajata käyttöjärjestelmä version ja bittisyyden mukaan. Pitää siis muistaa että jos ismo tuo ohjelman koneelle ei kyseinen sovellus näy eskolle jos hänellä ei ole oikeutta sovellukseen.

Tämän toimenpiteen jälkeen sovellus näkyy clientissä. Käyttäjä voi mm poistaa tai ottaa sovelluksen pois päältä. Hyödyllisin ominaisuus on varmasti reset jolla palataan alkuperäiseen tilaan jos sovellus menee rikki tai käyttäjä ei ole tyytyväinen tekemiinsä asetuksiin.

Yllä olevassa kuvassa Offline on tilassa Not Ready tämä tarkoittaa sitä että sovellus ei ole vielä täysin streemattu työasemalle, kun tämä on tapahtunut saa käyttäjä siitä ilmoituksen.

Yhtäkaikki Symantecin softavirtuaalisointi ei joudu häpeämään kilpailijoidensa edessä ja varsinkin Altiris tuoteperheen käyttäjien ei kannata lähteä hakemaan toisesta firmasta palikoita hommaa sekoittamaan. Paketointi puolella ehkäpä IE kutosen puolivirallinen tuki seiska alustalle on etu muihin nähden.

Windows Intune 2 Beta ja sovellusten jakelu

Windows Intune 2 Beta pitää sisällään paljon odotetun sovellusten jakelun. Asennuspaketit voivat olla EXE- tai MSI-muotoisia ja niiden käyttöönotto on tehty erittäin yksinkertaiseksi. Sovellusjakelussa on vielä pieniä ongelmakohtia MSI-pakettien käytön suhteen, mutta ne toivottavasti korjataan lopulliseen versioon.
 
Jakelut määritellään Windows Intune -hallintasivustolta Ohjelmisto-kohdasta, josta päästään katsomaan yleiskatsausta, tarkastelemaan havaittuja sovelluksia sekä hallitsemaan sovellusjakeluita. Oletuksena pilvitallennustilaa on käytössä 2 Gt, jota voidaan tarvittaessa ostaa lisää, kun beta aika päättyy. Asennuspaketit viedään pilvitallennustilaan, josta työasemat lataavat ne suoraan. Tämä mahdollistaa sovellusten jakelun työasemiinn ilman, että niiden pitää asennuksen aikana olla yrityksen verkossa ja sopii erinomaisesti myös reissaavien koneiden hallintaan. Asennuspakettien siirto tapahtuu BITS:n avulla, joten siirtoon käytettävä kaista ja aikataulu voidaan määritellä.
 
Windows Intune 2 Beta mahdollistaa myös asennuksien seurannan ja Windows Intunen kautta asennettujen sovellusten poistamisen. Ominaisuuksiltaan Windows Intune 2 jää esimerkiksi System Center Configuration Manager -tuotteesta kauaksi, mutta riittää monelle pienelle ja vähän isommallekin yritykselle sovellusten jakeluun mainiosti.
 
Tässä hieman ensimakua Windows Intune 2:n sovellusten jakeluista:

Ohjelmiston yleiskatsaus sivulta nähdään mm. käytössä oleva pilvitallennustila sekä odottatavat asennukset.



Havaitut ohjelmistot -kohdasta nähdään työasemista inventoidut sovellukset sekä koneet, mihin ne ovat asennettu.



Hallitut ohjelmistot -kohdasta voidaan lisätä asennettavia sovelluksia, sekä ottaa ne käyttöön, eli liittää sovellus Windows Intunen koneryhmään, jolle sovellus kohdennetaan.



Asennettava sovellus viedään Windows Intuneen Hallitut ohjelmistot -kohdan Lataa-napilla. Tämä laukaisee työasemalla Windows Intune Software Publisher nimisen sovelluksen, jolla määritetään mm. asennuspaketti, asennuksen parametrit ja kohdeympäristö. Tämän jälkeen media pakataan ja salataan CAB-tiedostoon, sekä siirretään pilvitallennustilaan. Määrittely, pakkaus ja salaus tapahtuvat työaseman päässä, ja CAB-tiedosto puretaan vasta asennuksen yhteydessä kohden työasemalla, joten tiedot pysyvät koko ajan salattuna pilvitallennustilassa.



Asennuspakettia määrittäessä täytyy valita joko EXE- tai MSI-muotoinen asennuspaketti. Muita tiedostotyyppejä ei toistaiseksi tueta, eli mm. skriptit pitää pakata jommankumman tiedostotyypin sisään.



Asennuspakettia määrittäessä on myös tärkeää huomioida onko lähdetiedostot pakattu asennuspaketin sisään vai jätetty sen ulkopuolelle. Jos asennuspaketti sisältää muitakin tiedostoja kuin pelkän asennuspaketin, pitää "Include additional files and subfolders from the same folder" täppä laittaa päälle.



Seuraavaksi määritellään sovelluksen tiedot, joilla sen halutaan näkyvän Windows Intune -hallintasivustolla.



Requirements-kohdassa voidaan määritellä kohdekoneen vaatimuksia. Windows 7:n myötä 64-bittisen käyttöjärjestelmän käyttö on lisääntynyt huimasti Windows XP:hen verrattuna, joten sovelluksistakin tehdään entistä useammin myös 64-bittiset versiot. Yleensä 32-bittiset sovellukset toimivat 64-bittisessä Windows 7:ssa, mutta 64-bittiset sovellukset eivät toimi 32-bittisessä Windows 7:ssa, joten jos yrityksessä on käyttöjärjestelmiä sekä 32- että 64-bittisinä, kannattaa asennuspaketeille määritellä oikeat kohdekoneet jo tässä vaiheessa.



Asennuspaketille voidaan antaa myös asennukseen liittyviä parametrejä. Asennus tapahtuu työasemalla System-tunnuksella täysin pimennossa, joten asennuksen pitää myös olla täysin automatisoitu. MSI-paketeissa asetukset ja määritykset kannattaa laittaa MST-tiedostoon, jotka kopioidaan MSI-paketin kanssa samaan hakemistoon ja saadaan asennukseen mukaan TRANSFORMS-argumentilla. MSI-paketit eivät tarvitse muita parametrejä, koska Windows Intune syöttää asennukselle automaattisesti /QN-parametrin, jolla saadaan silent-asennus aikaiseksi. EXE-tyyppisille asennuspaketeille pitää määritellä silent-parametri sekä mahdollisesti vastaustiedosto, jolla asennusta kontrolloidaan. Valitettavasti EXE-asennuspaketeille ei ole olemassa yhtä ainoata silent-vipua joten pientä tutkimustyötä joutuu aina tekemään.



EXE-asennuspakettia määrittäessä on kaksi lisävälilehteä, joita ei MSI-asennuspaketin määrityksessä ole mukana.
 
Ensimmäisenä on mahdollisuus määrittää, kuinka tunnistetaan, onko sovellus jo asennettu koneelle. Oletuksena mitään tunnistamista ei tehdä, ja asennuspaketti ajetaan koneella, oli se jo siellä tai ei.

Suositeltavaa olisi määritellä tunnistussäännöt. Tunnistukseen voidaan käyttää joko MSI-paketin Product Codea, koneella olevaa tiedostoa tai rekisteriavainta. Sääntöjä voidaan myös luoda useita ja Windows Intune käy ne yksitellen läpi, ellei joku sääntö toteudu, jolloin asennusta ei käynnistetä.



EXE-päätteisissä asennuspaketeissa voidaan määritellä myös paluukoodit. Oletuksena käytetään yleisiä koodeja esim. 0 = onnistunut asennus, mutta asennuspaketille voidaan määritellä myös omat paluukoodit, joiden mukaan Windows Intune raportoi asennukset.



Määritysten jälkeen näytetään yhteenveto asetuksista, pakataan media työaseman päässä ja siirretään se pilvitallennustilaan. Media pakataan salattuun CAB-tiedostoon, joka puretaan vasta asennuksen yhteydessä kohdekoneella.



Siirtämisen jälkeen asennuspaketti ilmestyy Hallitut ohjelmistot -kohtaan Windows Intune -hallintasivustolla. Asennuspaketti voidaan ottaa käyttöön Windows Intunen koneryhmille määritettynä aikana, ja asennuksen tilaa voidaan tarkastella konekohtaisesti.



Ota käyttöön -toiminto näyttää Windows Intuneen määritetyt koneryhmät ja antaa määritellä, mille niistä asennuspaketti asennetaan sekä millä aikataululla. Vaihtoehto "mahdollisimman pian" riippuu Windows Intune -agentin asetuksista, mutta pienin päivitysten tarkistusväli on 8 tuntia.



Määräajan jälkeen pakattu asennuspaketti siirtyy työasemalle, jossa se puretaan, ja asennus käynnistetään. Asennus ajetaan System-tunnuksella taustalla, joten käyttäjän ei tarvitse olla kirjautuneena koneelle asennuksen aikana. Asennuksen päätteeksi asennuskansio poistetaan, mutta CAB-tiedosto jää koneelle.

Tässä vaiheessa saattaa alkaa ongelmat Windows Installer -palvelun kanssa. Windows Installer -palvelu tarvitsee lähdetiedostoja eri tilanteissa kuten esim.

• asennuksen korjaus
  
• uuden käyttäjän tarvitsemien tiedostojen kopiointi profiiliin
  
• ja toisinaan asennuksen poisto

Koska purettu lähdehakemisto on poistettu (sekä myös rekisteristä tieto, mikä se oli), ei Windows Installer saa mistään lähdetiedostoja niitä tarvitessaan, jolloin sovelluksen käynnistys saattaa kaatua ilmoitukseen:



Jos käytetty asennuspaketti on saatavilla, ja käyttäjällä on administrator-oikeudet, pystyy hän määrittelemään lähdehakemiston. Peruskäyttäjän kohdalla tilanne on hankalampi, koska Windows Installer käyttää vain luotettuja (=määritettyjä asennuslähteitä) ja peruskäyttäjän oikeuksin niitä ei voida lisätä.

Beta-vaiheessa on pari tapaa hoitaa tilanne MSI-paketteja käytettäessä, jotta lähdetiedostot löytyvät.

Ensimmäisenä vaihtoehtona on laittaa asennuspaketit koneiden saataville joko verkkoon tai paikallisesti koneille, ja kertoa Windows Installer palvelulle luotetut asennuslähteet. Luotettuja asennuslähteitä voidaan lisätä asennuksen aikana SOURCELIST-argumentilla (esimerkiksi SOURCELIST=c:\tools\test).
 

Asennuksen jälkeen Windows Intune poistaa koneelta tiedon asennuskansiosta, mutta SOURCELIST-argumentilla määritetyt sijainnit säilyvät, jolloin lähdetiedostoja tarvittaessa Windows Installer -palvelu käy läpi listan sijainnit, ja hakee lähdetiedostot ensimmäisenä löytyvästä paikasta.

Toinen vaihtoehto on pakata MSI-paketti ”setup.exe-käynnistäjän" sisään. Setup.exen luonnin yhteydessä määritellään paikallinen hakemisto jonne MSI-paketti puretaan setup.exe:n käynnistämisen yhteydessä, ja josta itse asennus suoritetaan. Vaikka Windows Intune poistaa väliaikaisen asennuskansion ja samalla setup.exe:n, jää setup.exe:n tekemä väliaikainen asennuskansio MSI-paketteineen työasemalle. Itseasiassa se jää koneelle, kunnes joku poistaa sen joko käsin tai keskitetysti esim. startup-skripteillä. Sovelluksen poistaminen ei poista tätä väliaikaista asennuskansiota missään vaiheessa.

Kaiken kaikkiaan Windows Intune 2 Beta antoi positiivisen kuvan sovellusjakelun osalta. Siitä saadaan hyvä vaihtoehto yrityksille joille SCCM ja vastaavat ovat liian raskaita, mutta skriptit ja AD:n GPO jakelut riittämättömiä. Jos Windows Intune 2 Beta kiinnostaa, pääsee beta-ohjelmaan osallistumaan täältä -> Windows Intune

XenApp 6.5 Tech Preview

On jo pitkä tovi menty samoilla versioilla sovellusvirtuaalisointi tuotteissa. App-V 5 versiosta on kuulunut jotain ominaisuuksia, mutta julkiseen testipenkkiin ensimmäisenä pääsi XenApp teknisen esinäytöksen muodossa.

Itseäni kiinnosti varsinkin mitä uutta streaming profiler työkaluun on tullut. Parin ohjelmanpaketoinnin jälkeen mainittavia asioita ovat:

1.  Käyttöliittymä on entisellään.
2. 6.5 versiolla luodut paketit eivät toimi 6.0 offline-pluginin kanssa. Tosin paketoidessa voi valita lisäoptiona yhteensopivuuden. Oletuksena uusi versio käyttää SHA-256 salausta tarkiste tietoon, lisäämällä 6.0 tuen profiiliin luodaan tällöin erikseen 6.0 version ymmärtämä SHA-1 tarkiste.
3. Profiilin voi tallentaa VHD formaattiin.

VHD formaatin tuki on mielenkiintoisin uusi ominaisuus. XenApissa tällä pyritään ratkaisemaan VDI ympäristöissä tapahtuva turha streamaaminen jokaisen koneen cacheen. Streamaamisen sijaan kone mounttaa keskitetyssä paikassa olevan VHD tiedoston, samaan tyyliin kuin App-Veen readonly cache ominaisuus.

Itse innostuin hieman leikkimään jopa tällä VHD tuella. Loin paketin bspalyer ohjelmasta ja tallensin VHD muotoon. Kaikkihan tietävät että Windows 7 tukee natiivisti VHD formaattia. VHD tiedoston voi siis mountata käyttöjärjestelmään levyasemaksi. No mounttasin bsplayer VHD tiedoston koneeseen, jonka jälkeen siirryin paketin sisältöön. Etsin bspalyer.exen ja sovellus käynnistyi hienosti. Tällä tavoin pystyin suorittamaan XenApp profiilin koneessani ilman minkäänlaista citrix clienttiä. Testaamatta toki jäi miten monimutkaisemmat ohjelmat tällä tavalla toimittaessa käyttäytyy. Lisäksi on paljon helpompia tapoja kiepauttaa portable tyyppisiä sovelluksia VHD tiedostoksi jos haluaa köyhän miehen virtuaalisointia harrastaa.

Profilointi puolella uudistukset vaikuttavat laihoilta, mutta yleisesti 6.5 uudistukset ihan fiksuja.

• Desktop experience integration. Win7 henkiset teemat ja media palikat lisätään XenApp palvelimeen oletuksena.
• Citrix AppCenter. Uusi hallinta konsoli, eri palikat kerätty yhteen konsoliin. 
• Session Prelaunch, Session Linger, Fast Reconnect. Parannusta ohjelmien käynnistys nopeudessa yms. 
• Huomattavia suorituskyvyn parannuksia: Printing Optimization, Pooled Desktops, Citrix HDX 
• Migration center. Mahdollistaa vanhojen versioiden siirtämisen uuteen versioon. Käytettävissä graafinen työkalu sekä poweshell cmdletit.